Vastuuta tulevaisuuden osaajista

Tradenomi-lehden 1/2021 pääkirjoituksessa pohdittiin työelämän vastuullisuutta tulevaisuuden osaajien näkökulmasta. Koronan vuoksi olemme kaikki olleet jo pitkään poikkeusoloissa, mutta opintojaan suorittavat nuoret ja aikuiset ovat sinnikkäästi jatkaneet opiskelujaan. Nuorissa on valtava potentiaali sekä mahtava kyky oppia uutta ja näin ollen myös sopeutua alan muuttuviin käytäntöihin. Nykyinen koulutusjärjestelmä ei kuitenkaan pysty tarjoamaan kaikkea, vaan apuun tarvitaan laadukasta työelämäosaamista.

Melko tuoreena taloushallinnon ammattilaisena hyvän harjoittelupaikan merkitys on ollut helppo tunnistaa. Harjoittelupaikka on tarjonnut käytännön kokemusta sekä tukea opiskeluun. Työkavereiden käytännön neuvot ja vinkit ovat nivoutuneet yhteen koulun tarjoaman teoriapohjan kanssa. Harjoittelupaikat ovat myös loistava mahdollisuus saada jalkaa oven väliin ja parantaa tulevaisuuden työllistymismahdollisuuksia.

Nykyisten työkaverien arvokkaat neuvot ovat olleet merkittävässä roolissa oman ammattitaidon kehittymisessä. Hyvästä koulutuksesta huolimatta laadukas ja pitkäjänteinen opastus työharjoittelussa on ollut parasta mitä olen ammatillisella polullani saanut. Koulun penkillä opittu teoria on vain teoriaa, työelämässä tarvitaan aina käytäntöä.

Korona-aika luo omat haasteensa harjoittelupaikkojen tarjoamisen mahdollisuuteen. Näinä hetkinä yksi taloushallintoalan vastuullisimmista teoista on huolehtia tulevaisuuden osaamisesta tarjoamalla harjoittelupaikkoja alaa opiskeleville nuorille ja aikuisille.

Harjoittelun mahdollistaminen syö toki resursseja ja aikaa. Lopulta se lienee kuitenkin pieni hinta siitä, että näin mahdollistetaan uusien alan ammattilaisten kehittyminen. Lupaavasta harjoittelijasta on myös mahdollista palkata yritykseen jo valmiiksi perehdytetty tuore alan ammattilainen.

Venla Jaakkola